Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
31.12.2007 - 17:55

Juuri kun olen selvinnyt joulukuisesta kalenterivaihdosta Kristiinan kanssa ja kaikista liikutuksen kyyneleistä, joita nämä Kristiinan ihanat yllätykset aiheuttivat, minua ja kyynelkanaviani koetellaan jälleen! Muistatteko, kun kerroin blogissani aloittamastani Projekti Villapolvisukasta, jossa kerätään pikkusukkia Petroskoihin. Tälle projektille kuuluu pelkkää hyvää, sukkia on tullut joulukuun aikana jo lähes 50 paria. Vau! Mutta eipäs siinä kaikki. Meidän kaikkien tuntema taituri Wooper on ommellut laatikollisen ankkoja ja ja pupuja Petroskoin pikkuisille lähetettäväksi! Lähetin hänelle minulta ylijäänyttä tilkkuroskaa ja tässä tulos:
 
En taas tiedä mitä voi sanoa, mutta kyllä mieli ja sydän on pakahtua ilosta, kun maailmassa on näin lämminsydämisiä ihmisiä! Olen aivan varma, että nämä söpöläiset tulevat ilahduttamaan Petroskoin pikkuisia mittaamattoman paljon. Lähetän nämä eteenpäin ja lupaan raportoida, mitä Ankoille ja Pupuille tulevaisuudessa kuuluu.
Wooper- olen jälleen ihan sanattomana. Kiitän omasta puolestani, mutta uskonpa että saat vielä paljon, paljon lämpimiä ajatuksia ja sanattomia kiitoksia pikkuisilta lahjansaajilta!

30.12.2007 - 19:48

Kurjenpolven huoneet ovat matalat ja syvät. Sen vuoksi tulin johtopäätökseen, että kalusteeni saisivat olla vaaleampia, ainakin osittain. Olen valinnut suuren osan kalusteistani tummina tai sitten itse ne sellaisiksi vahannut. Tänään maalasin koemielessä helmenharmaalla kalustemaalilla astiakaapin ja samalla inspiraatiolla sitten nurkkakaapin. Keittiö valaistui hiukan tällä toimenpiteellä:

Tässäpä kuva vielä koko köökistä:


29.12.2007 - 21:45
Joulukalenterivaihdosta saamani upea ruusuinen pyyheliinapeite tarvitsi telineen. Tein sen valmiista hyllynkannattimista ja parista rimanpätkästä, grillitikku toimii pyyheliinatankona. Rauhaniemessä tämä hylly oli kaksivärinen ja se näytti mielestäni todella kauniilta, joten yritin sitä itsekin. Keittiötä pyöräytin pikkuisen uuteen järjestykseen, jotta sain pyyheliinapeitteen mahdollisimman näkyvälle paikalle. Hyllyn päältä kalenterivaihdosta niin ikään saamiani keittiöpyyhkeitä sekä Wooperin iki-ihanat astiat.

Se, miten ja missä tutustuu samanhenkiseen ystävään on aina varsin ihmeellistä. Minä tapasin viime kesänä lasten uimareissulla sielunsiskon, nukkekotiharrastaja Anjan. Me olemme melkein naapureita, joten viime syksyn aikana olen saanut kipaista useasti katsomaan Anjan upeiden talojen edistymistä ja olen vastavuoroisesti voinut pyytää Anjaa kurkkaamaan Kurjenpolven rakentumista. Lisäksi olemme voineet hyödyntää likeistä sijaintiamme yhteistilauksilla nukkekotikaupoista - ja sehän on selvää säästöä se! Anja valmisti minulle hienon liesikuvun, jonka laitoin tänään paikalleen:
24.12.2007 - 19:17

Lämmintä joulua kaikille blogissani vieraileville!
Tämän ikimuistoinen joulukuukauden viimeinen luukku avautui tänä aamuna. Sinetöity paketti sisälsi pakettikortin, jonka teksti oli vähintäänkin arvoituksellinen. Avasin aamulla paketin haikeana siitä että se oli viimeinen tästä ihanasta ja jännittävästä kalenterivaihdosta, mutta myös täynnä intoa ja uteliaisuutta - mitä ihmettä arvoitukselliset kirjaimet tarkoittivat?
Kuten aiemminkin olemme todenneet, on Rauhaniemen Kristiina vailla vertaansa taidoissaan ja siinä, että hän on nähnyt aivan uskomattoman vaivan ja työn kalenterini eteen. Koko kuukauden ajan olen päivitellyt hänen taitoaan ja niitä ihania yllätyksiä, mitä hän on minulle keksinyt. Aamulla minun täytyi tirauttaa jo muutama kyynel. Kristiina oli valmistanut minulle kauniin jakkaran, joka on nimikoitu nimikirjaimillani sekä K-kirjaimella "Kurjenpolven" mukaan.
"V" niin kuin Virpi...

"K" niin kuin Kurjenpolvi...
"K" niin kuin sukunimeni...
Kristiina on myös signeerannut tuolin pohjasta nimikirjaimillaan ja vuosiluvulla 2007.

Jakkaran maalipinta on uskomattoman ohut ja sellainen lähes silkkisen tuntuinen. Kirjaimissa on todellista herkkyyttä ja niin ohutta siveltimenvetoa, että nämä kuvat eivät tee oikeutta niiden hienoudelle. Koko esine on yksinkertaiseti äärimmäisen kaunis ja erittäin hienosti tehty.

Miten kiitetään lahjasta, jonka arvoa ja merkitystä on niin vaikea kuvailla sanoin? En voisi kuunaan kuvitella että joku tekisi minulle jotain näin henkilökohtaista ja näin taidolla ja ajatuksella tehtyä, näin kertakaikkisen kaunista esinettä! Pelkkä kiitos tuntuu niin riittämättömältä, mutta tuntuu että kaikki muu kuulostaa sanahelinältä. Kiitos Kristiina!
Itse neuloin Kristiinalle joulusukat 1:1 ja 1:12.
Kiitos Kristiina kuluneesta kuukaudesta. Olen saanut sinulta taidokkaita, hauskoja, hienoja esineitä, joita tulen vaalimaan suurimpina aarteinani. Olet yllättänyt minut niin monin tavoin. Olen saanut sinulta aarteita, jotka ovat tuoneet ihan uutta merkitystä nukkekotiini. Olet osannut jotenkin "haistaa", millaiset asiat ovat juuri minun sydäntäni lähellä ja olet toteuttanut sellaisia asioita, joita en ole edes osannut kuvitella että ne voisivat olla toteutettavissa - esimerkiksi nyt vaikka himmeli!
Kiitos Kristiina, en ikinä unohda tätä uskomattoman hauskaa ja jännittävää joulukuuta, kun sain olla parisi joulukalenterien vaihdossa!

23.12.2007 - 19:04

Tänä toiseksi viimeisenä kalenteripäivänä pikkuruisesta sinetöidystä paketista löytyi mitä kaunein helmikaulanauha. Pikkuruistakin pikkuruisempi lukko on luonnollisesti toimiva - miten kummassa taitetaan langasta näin pieni ja kaunis hakanen? Tämä koru on kyllä mineistä minein ja kuten kaikki muukin, oikea pieni täydellisyys Nyt minulla on jälleen tavara, joka olisi niin ihana pukea oikealle nukelle!

Minä lähetin Rauhaniemeen virkatun sängynpeiton. En tiedä, millainen värimaailma Rauhaniemen makuuhuoneissa tulee olemaan, joten laitoin väliaikaisratkaisuksi punaisen taustakankaan peitteeseen. Se on kuitenkin helposti vaihdettavissa sisustukseen sopivaksi.

Itselläni on myös pitsipeite odottelemassa makuuhuoneen valmistumista. Tämä on kuitenkin tehty kalastajalangasta ja on siksi jäykempi kuin Rauhaniemen peite:

Sitten haluaisin jakaa viimeisen luukun jännitystä kanssanne. Huomenna avautuu tämän mieleenpainuvan joulukuun viimeinen luukku. Siinä on myös sinetti ja salaperäinen kortti jossa lukee seuraavasti:
" Hyvää Joulua Kurjenpolveen!
t. Tigerin perhe Rauhaniemestä & Kristiina
"K" niin kuin Kurjenpolvi...
"V" niin kuin Virpi...
"K" niin kuin K... (sukunimeni)"

Tigerin perhe ja Kristiina osaavat kyllä olla arvoituksellisia! Arvatkaas jännittääkö!

22.12.2007 - 21:12
Tänä aamuna täytyi haukkoa taas henkeä: nyt paketista paljastui petite point-pistelty ruusutyyny! Mitä tässä voi enää sanoa! Niin kaunis ja ruusumalli, kun Kristiina selvästi on huomannut että pidän niistä kovasti. Tiedän että tämä ei ole mikään pikkutyö, vaan pienestä koosta huolimatta hyvin aikaavievä käsityö (voitte blogissani tutustua helmikuun postauksiin, silloin taisin aloittaa omani, joka ei ole vielä valmis...). Minä tosiaan olen ihan sanaton, tämä on niin kaunis, kiitos Kristiina!

Tässä kuva ruusutyynystä vielä ihan itsekseen:

Rauhaniemestä kuului uutinen, että 22. kalenteriluukku olisi kadoksissa. Nyt kyllä on tonttusten vilkkain liikuskeluaika joten kaikenlaista voi tapahtua! Älkää kuitenkaan olko huolissanne, 22. luukusta löytyi joulukuusenpalloja ja nauhaa ja nämä olivat sellaista valmistavaraa, joten vaikka laatikkoa ei löytyisikään, ei haittaa. Olisikohan ollut niin, että jossain olisi pikkutonttusten omaan kuuseen tarvittu pikkukoristeita?
22.12.2007 - 20:56
Täällä ollaan, mustelmaisena ja jäykähkönä mutta ihan iskussa muuten! Nyt saankin esitellä kahden päivän aarteet, joten varautukaa haukkomaan henkeä oikein monin kerroin! Kristiinan tahti on vain kiihtynyt loppua kohti ja nämä yllätykset ovat aivan uskomattomia. 21. päivän luukusta löytyi heinistä tehdyt pienenpienet koristetähdet. Nämä ovat ehkä pikkusormeni pään kokoiset, siis pienet ja niin tarkasti tehty! Miten voi saada aikaiseksi näin pienen solmun? Pidän näistä ihan hirveästi, nämä ovat samaa maata himmelin kanssa ja niin suomalaiset:

Eikös olekin uskomattoman kauniita!
Olkitähdissä oli hämmästelemistä mutta paketista löytyi vielä lisää yllätyksiä - olen ihan sanaton, Kristiina on käyttänyt niin paljon aikaa ja vaivannäköä kalenteriini että en olisi voinut edes kuvitella tällaisia ihanuuksia! Tähän luukkuun Kristiina oli tehnyt vielä hienoja puisia leikkuulautoja. Tällaistakaan minulla ei ole ollut ja nyt on kaksin kappalein. Blogissani on selvästi tehty pitkällistä tutkimustyötä. Kurjenpolvessa on leivottu sitten Rauhaniemen munalähetyksen, joten nämä pääsivät heti käyttöön:
 
Tässä vielä laudat ihan omassa kuvassaan. Nämä ovat hurmaavat, kiitos Kristiina ja Rauhaniemen muu väki!

Minä lähetin Rauhaniemeen vanhan tallilyhdyn:
21.12.2007 - 20:20

Koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan! Löysin aamulla ihanaakin ihanampia juttusia Rauhaniemestä lähetetyn joulukalenterin 21.luukusta. Iltapäivällä vastasatanut lumi teki kuitenkin tepposet, liukastuin ja lensin oikein kunnolla selälleni, pitkin pituuttani ja makasin keskellä tietä kuin laskulohi! Satutin sen verran itseni että tänä iltana jätän ihanien kalenteriaarteiden kuvaamisenkin väliin. Lepäilen illan ja palaan asiaan  pikaisesti!

20.12.2007 - 10:26

Tämän päiväinen paketin aukaisu sai minut haukkomaan henkeäni ja sitten pingahteli kysymykset sinne ja tänne: miten ihmeessa Kristiina on voinut, ennättänyt, keksinyt, osannut (no, tätä en kyllä kysellyt, Kristiina jos joku osaa) tehdä jotain tällaista minulle! Huhhuh, tähän ei riitä sanat kuvaamaan tuntoja kun paketti aukaistiin! Paketista löytyi suloistakin suloisempi ruusukirjailtu pyyheliinapeitto! Ruusut ovat jotakin sanoinkuvaamattoman kaunista, malli on ihastuttava ja kirjonta täydellisen hienoa. Kaikki pitsit on kiinnitetty ja päärmeet  ommeltu tietenkin käsin, jonka vuoksi tämä tekstiili on uskomattoman hieno - taipuisa ja eläväpintainen. Laatusanoja ei sanaisesta arkustani tätä riitä kuvailemaan, joten toivon että edes osittain saan teille, joulukalenterin kanssani jakavat ystäväni, välitettyä tämän esineen kauneudesta:

En kyllä tiedä mitä sanoisin ja kuinka kiittäisin! Olen aivan otettu ja liikuttunut! Otin vielä lähikuvan itse kirjailusta. Ruusut ovat yksi lempiharrastuksiani ja nämä ovat kyllä niistä ehdottomasti kauneimpia:

Kiitos Rauhaniemen Kristiina, tämä tulee olemaan kunniapaikalla Kurjenpolven keittiössä!

Minä askartelin maalauksen Rauhaniemen laajalti tunnetusta vahtikoirasta Maximsta. Potretissaan hän on arvatenkin tarkastamassa, että kaikki on kunnossa Rauhaniemen tiluksilla:

19.12.2007 - 19:57
 Tämän aamuinen riemu nousi ihanista vanhanaikaisista tarroista, kimaltelevista kissankelloilla kellivistä satuhahmotarroista ja kolmiulotteisista korttiaskarteluun ja muuhun sellaiseen käytetyistä jouluaiheisista tarroista. Minulla ei ole tällaisia ollutkaan joten on suorastaan ylellisyyttä kartuttaa mineilyvarastojani tällaisilla. Ja ai että nämä ovat ihania ja hypisteltäviä!

Kolmiulotteisissa tarroissa oli myös tosi nätti ovikranssi jonka laitoinkin heti paikalleen:

Itse lähetin Rauhaniemen Kristiinalle rakkaan naapurimme vitsikästä ja turhaa, mutta hauskaa tavaraa. Ruotsalainen äyritonkka kuparista voi säilyttää sisällään pikkukolikoita. Mielikuvituksessa se muuttuu nukkekodin säilytysastiaksi tai sitä voisi yrittää "vanhentaa" pinnasta jollain käsittelyllä. Jätän Kristiinalle avoimet kädet. Tonkan sisällä kolistelee pikkuinen pussi askarteluhelmiä.
 
18.12.2007 - 09:42

Tänä aamuna joulukalenterini luukusta löysin lumivalkoisen, virkatun shaalin. Aivan suloisen täydellinen  virkkaustyö! Kristiinan tekemät yllätykset joulukalenterissa suorastaan kutsuvat Kurjenpolven asukkaita takaisin matkoiltaan ties minne - olisi niin ihanaa levittää tämä Kurjenpolven emännän harteille! Sieluni silmin voisin jo kuvitella tämän Taru Astikaisen upean vanhemman rouvanuken harteilla kun hän lepuuttaa jalkojaan Kurjenpolven olohuoneessa. Tässä se kaunistaa nyt jouluhuoneen sohvaa:

Tämä on aivan upea työ ja kuten kaikessa Kristiinan tekemässä tässäkin työssä on tarkat yksityiskohdat, katsokaapas näitä suloisia pikkutupsuja!

Itse ompelin Rauhaniemeen tilkkutäkin:

17.12.2007 - 19:37
17. päivän luukusta löytyi makoisa yllätys, iso satsi herkkusiivuja: sitrushedelmiä, herkkusieniä, wurstia, tomaattia...nam! Kristiina oli taas aavistanut suunnitelmani, pitäisi harjoitella herkkujen tekoa, olen nähnyt monissa blogeissa aivan ihania juttuja näistä tehtynä ja ne ovat olleet mielessäni monesti! Nyt ei olisi sitten enää syytä vetkutteluun vaan minivoileipien teko voisi alkaa. Nämä on aivan ihania herkkuja, kiitokset Rauhaniemeen!

Minä lähetin Rauhaniemeen ompelutarvikkeita sekä kangassakset.
16.12.2007 - 18:18

Tämän päiväinen luukkuyllätys oli jälleen tosi mieluinen. 16. päivän luukusta tuli neljä reilunkokoista tilkkua. Nukkekotiin sopivan kokoisella kuvioinnilla tämäntyyppiset kankaat ovat erittäin haastavia etsittäviä eikä niitä niin vain löydä. Nämä ovat todellisia aarteita kun pääsen valmistamaan Kurjenpolveen tekstiilejä:

Minä treenailin hiukan koristemaalausta fimosta muovailemiini kannuihin, aiheen poimin Kristiinan pyyheliinapeitosta:

15.12.2007 - 19:45
"Oi toivoisinpa että oisin puuhevonen! Ois korvat mulla puiset ja suitset pikkuruiset..."
Voi ihme ja ihanuus, paketista kuoriutui pieni keinuhevonen! Keinuhevoset ovat ihania ja tämä pikkuinen on oikea potra polle! Kurjenpolven lastenhuoneeseen se joskus asettuu, mutta nyt saa polle komistaa jouluhuonetta. Toivoisinpa että osaisin sille maalata korvat oikein sievät ja suitset pikkuruiset!
 
Minä tein Rauhaniemeen käkikellon:
14.12.2007 - 19:32

Tämän päivän paketista löytyi Kurjenpolven emännälle tuikitarpeellisia käsityötavaroita: kunnolliset kangassakset sekä korillinen lankoja ja puikot. Keskeneräinen käsityö odottelee puikoilla Kurjenpolven remontin valmistumista ja sitä päivää, kun emäntä istahtaa päivän päätteeksi nojatuoliinsa ja ryhtyy tikkuamaan. Vaan mitä ihmeen ihanaa, pienen pienen pientä paketissa olikaan lisäksi: aivan huippusuloiset, jouluomenaakin punaisemmat ja  pikkuruistakin pikkuruisemmat vanttuut! Nämä ovat paitsi aivan syötävän suloiset, myös ihan mahdottoman siistiä neuletta - voiko näin pieniä vanttusia tehdäkään? Rauhaniemen Kristiinalla on miniatyyritaito hyppysissään, vai mitäpä sanotte näistä pikkuihanuuksista:

Minä lähetin Rauhaniemen joulukalenteriin vähäsen kukkaisia, sinisävyisiä kankaita.

13.12.2007 - 20:41

13. päivän luukusta kuoriutui nippu sievää pitsiä, aivan ihanan punaista kapeaa nauhaa ja valkoista todella ihanaa nauhaa, jonka nimike ei muistu millään mieleen. Uudet nauhat ja pitsit saavat aina mielikuvituksen laukkaamaan ja päässä vilahtelee visioita, joihin niitä voisi käyttää!  Kiitos Rauhaniemeen, nauhavarastoa on jokaisen nukkekoteilijan hyvä kerryttää!

Minä ompelin lakanat joihin virkkasin välipitsin:

12.12.2007 - 19:08

Tämän päivän joulukalenteri sai ihan tipan linssiin, ei näin ihanaa lahjaa voi saada. Tämän kuvailuun ei ole sanoja, toivottavasti pystyn kuvan avulla tuomaan esiin jotain tästä kauneudesta:
Maalaus on erittäin "monisyinen" eli esim. terälehdissä on useita erisävyisiä siveltimen vetoja ja erilaisia sävyeroja. Tämän tekijä on aivan mestarillisen upea miniatyyrimaalari.
 
Tälle illalle Kurjenpolvessa otettiin esiin aikaisempina päivinä Rauhaniemestä lähetetyt herkut ja keitettiin kuppi hyvin vahvaa kahvia parhaaseen porsliinikuppiin. Rauhaniemessä tehdään kaikki asiat aina huolella ja viimeisen päälle. Senpä vuoksi myös puunkantokorissa oli tietysti valmiit koivuklapit. Wooperin vuuassa odotteli suklaakakku kun kakluuni hiljalleen lämmitti ja jouluhuoneessa oli ihmeellisen ihana tunnelma, kun himmeli loi varjojaan seinälle. Suurena houkutuksena olisi oikaista Piipan ompputyynylle ja ummistaa silmät hetkeksi.

Lähetin Rauhaniemeen vähäsen kristalleja.

11.12.2007 - 09:18

Yhdennentoista paketin sisältä löytyi mitä hienoimmat kultareunaiset ruusukupit! Kurjenpolvesta puuttuukin parempi serviisi, näillä kelpaa serveerata kunnon kahvit jouluhuoneessa, adventtikranssin alla piparien ja suklaakakun palanpainikkeeksi. Nämä ovat mahdottoman nätit, kiitos Kristiina!

Minä paketoin tämän päivän luukkuun hirssitäytteiset tyynyt:

10.12.2007 - 18:58
Minä toivon että joulukuu kestäisi oikein pitkään! Joulukalenterin avaus on niin hauskaa puuhaa että tätä voisi tehdä ympäri vuodenkin! Rauhaniemen lähetykset ovat toinen toistaan hauskempia, vai mitäpä sanotte minikokoisista pipareista - ja huomio: ihan oikeista pikkupipareista, siis oikeasta piparitaikinasta tehdystä! Vau! Siis aivan ihania! Yhdeltä pipariukolta oli murtunut käsi, joten epäuskoiset  pikkuiset joulukalenterinavaaja-avustajat maistoivat miniherkkua ja vahvistivat asian, oikeita on! Ja tuoksukin on tallella! Lisäksi aivan ihana suklaakakku sokerilla silattuna, voi että kun ovatkin kauniita!

Minä lähetin Rauhaniemeen nauhoja.
09.12.2007 - 16:28
Pyhäpäivän tuskartelun tuloksena tällainen kiikkerähkö sohva. Esikuva tälle löytyy Rauhaniemestä ja muistaakseni DHE:n kuvastossakin ehkä vähän samantapainen. Ilman lehtisahaa ja kunnollista puutavaraa tämä tekeminen on vähän vaikeaa ja näistä tahtoo tulla hiukan linkkuja. Tässä käytetty rimoja ja balsaa sekä grillitikkuja. Työkaluina pora, jiirisaha (vaikka ei uskoisi) ja runsaasti puuliimaa. Maalattu kiiltävällä huonekalumaalilla. Sohvalla Piipan blogiarvonnassa voittamani ihana ompputyyny.

Tältä näytti Kurjenpolvi tänään kokonaisuudessaan. Mieleeni juolahti tätä kuvatessani, että en hankikaan basementia mutta taloon täytyy saada kivijalka! Näin ollen ulko-ovelle kavuttaisiin siis muutamat portaat eikä suoraan "kadulta" kuten nyt.

09.12.2007 - 09:17
Yhdeksäs luukku oli suuri ja pehmoinen ja sieltäpä paljastui iso pussillinen villoja! Tämä oli mukava yllätys, minulla on varastossani ainoastaan punaista, nytpä on vihreää ja harmaatakin. Osaisinkohan neulahuovuttaa, en ole koskaan kokeillut!

Itse laitoin Kristiinan luukkuun vähän tarvikkeita esim. ovikranssin tekoon.
08.12.2007 - 09:05

Tänään oli neito keskimmäisen vuoro avata nukkekodin joulukalenteripaketti murtamalla sinetti - se on juhlallinen hetki ja vuoro siis kiertää. Eivätpä olisi lapset ehkä kuulleetkaan tästä entisaikaisesta asiakirjoihin olennaisesti kuuluneesta tunnuksesta saati että päässeet itse sellaisella merkittyä pakettia avaamaan.
8. paketti piti sisällään korillisen suloisia kylpyhuonetarvikkeita: kylpysuolaa, hajuvesipullon sekä pyyhkeitä somassa korissaan.

Kiitos Kristiina! Kurjenpolven kylpyhuoneeseen olisi myös muutama kaluste, mutta minulla on joku kylppärikynnys - en tohdi ruveta sitä tekemään! Tämä pikkukori olisi siellä  kyllä paikallaan joten ehkä rohkaistun.
Onkohan muilla tällaisia ongelmia... itselläni on ollut oikeastaan kesästä saakka jähmetys: haluaisin rakentaa ja päättää huoneen väristä, vaan en kykene! En löydä sopivaa värimaailmaa tai keksi mikä se voisi olla. En osaa päättää mikä huone tulee mistäkin. Minulla on oikeastaan kolme huonetta, joiden tarkoitus on minulle suuri arvoitus. Ripustanko niihin verhot eteen? En uskalla edetä, olen lukossa! :O) No, harrastuksen luonteeseen kuuluu toki aika ja harkinta joten kaipa ne ideat sitten joskus pulpahtavat ajatuksiini.
Joulukalenteri on ollut ihanaa verryttelyä, joten ehkä nyt uskaltaisin lähteä kokeilemaan jotakin! Rauhaniemen kahdeksanteen luukkuun virkkasin pitsityynyt:

 

07.12.2007 - 11:26

Voi ihme ja ihanuus, mitä söpöäkin söpömpää paljastui 7. päivän paketista! Nyt alkoi kyllä nukkekodin nukkekuume! Kurjenpolven asukkaat ovat edelleen "matkoilla" ja olenkin päättänyt vakaasti ettei sieltä palatakaan ennen kuin Kurjenpolvi on nukkeasunnoksi sopivassa kuosissa. Mutta ihaillaanpas sillä välin näitä taidokkaita pikkuruisia asusteita:

Itse lähetin Rauhaniemeen matkalaukun. Tämä on lajissaan 1. tekemäni. Matkalaukussa on myös sininen ruudukas sisusta lokerikkoineen vaan kuinkas kävi: lakkasin laukun kieli keskellä suuta suomatta ajatustakaan sille asialle, että laukku ei saisi olla kiinni... Laukku oli kiinni ja kiinni se pysyy, siitä pitää huolen lakkaus:

Lähikuva kiinni jumittuneesta lukosta:

06.12.2007 - 20:45
Joulukalenterin 1. luukusta saamistani helmistä ja edelleen Mustixia mukaellen (mukaellen siksi etten saa samanlaista, en osaa!) valot toisessa kerroksessa. En tiedä miten pitäisi kuvata että valaisin näkyisi! Kisumirri on anastettu peipposteni Lego Scala-leluista:
06.12.2007 - 09:11

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille!
Kuudennesta joulukalenteriluukusta avautui Kristiinan itsensä valamia kynttilöitä.
Itsenäisyyspäivän sinivalkoiset kynttilät laitettiin heti ikkunaan odottamaan iltaa. Itsenäisyyspäivän iltana ulkona kulkiessa ikkunoissa sykähdyttävät kynttiläparit.

Nämä ovat niin kauniita ja täydellisiä, kiitos Kristiina!
Rauhaniemen tyttösille tulee vielä vähän villaista. Uskon rouva Tigerin olevan tyytyväinen mitoitukseen, nämä eivät jää kyllä ihan heti pieneksi!

05.12.2007 - 20:16
Tänään Kurjenpolvessa kaivettiin esiin keittokirjat ja vispilä, koska 5.luukusta paljastui kulhollinen rikottuja munia! Saapas nähdä, mitä tästä syntyy:

Minä askartelin Rauhaniemeen anopinkielen. Köynnöstävä kasvi on posliinikukka, jotka ovat rakas harrastukseni pihamaan ruusujen ja kurjenpolvien lisäksi.


04.12.2007 - 17:41

Ai että kun aamut ovat mukavia näin joulukuussa! Aamuohjelmassa vierähtää mukava tovi, kun avaamme kolmen peipposeni kera kolme suklaakalenteria, kolme kuvakalenteria ja vielä Kurjenpolven kalenterin! Kyllä kelpaa! Ja kylläpä kelpaa nyt keittiössäkin - ihanat ja niin hyödylliset pyyheliinat, näitä ei Kurjenpolvessa ole vielä ensimmäistäkään, vaan nytpä on!

Minun paketissani löytyi kaksi nuttua Rauhaniemen pikkuneideille. Samassa kuvassa ovat myös eiliset kalenterin pipot:

Ja sitten ihan OT: olen niin kyllästynyt Serenity-taustaan ja haluaisin esimerkiksi omasta nukkekodistani kuvan yläbanneriin - mutta miten! Olen jo huhuillut apujoukkoja muualta, mutta vuodatus-tukihenkilö olisi tässä tapauksessa siis etsinnässä!
EDIT: On kulunut muutama tunti siitä kun vuodatin tuntojani Serenity-taustaa kohtaan. Ja katsokaapas nyt! Mimosa pisti hihat heilumaan ja sivuilla näyttää nyt tällaiselta! Vau! Kiitos Mimosa, kyllä Kurjenpolvessa nyt kelpaa bloggailla!

03.12.2007 - 20:13

Tämän päivän luukku sai ihan sydämen sykähtämään. Tämä asia on yksi johon minulla on mieleenpainuvimpia joulunmuistoja ja esineenä se on yksinkertaisesti niin kaunis:

Niin, tämä on ihan oikea himmeli - 1:12 koossa! En ymmärrä, miten tällaisen voi tehdä ja epäilisin vahvasti pienennyskonetta, ellen paremmin tietäisi. Tässä himmeli joulukammarissa:

Minä lähetin Rauhaniemen tyttösille villaiset myssyt.

02.12.2007 - 19:10
Tänään on 1. adventti ja toisesta luukusta paljastui upeaakin upeampi kynttiläkranssi, jossa on ihan oikeat, Kristiinan valamat kynttilät! Taivas miten hieno tämä onkaan! Upea kranssi ripustettiin jouluhuonetta markkeeraavaan keskeneräiseen teehuoneeseen, autojoulukuusesta jalostetun nukkiskuusen seuraksi:

01.12.2007 - 20:50

Sain kuin sainkin aikaa tuskarteluun ja niinpä näpersin joulukalenterista avaamani helmet eteisen valoksi. Tähän työhän tarvitsemani materiaali eli valaisintekniikkani (heh...) on Nukkekoti&Lelusta ja pistokkeellisen kynttilälampun lisäämineen lamppuun oli paljon helpompaa kuin luulinkaan! Piipan amaryllis ja Katjan tontut ovat Kurjenpolven aarteita:

Esikuva siis Mustixilta, helmet pujoteltu ohueen rautalankaan jotka pujoteltau puunappiin. Puunappiin porasin reiät pujottelua varten. Oikea lanka olisi taipunut kauniimmin ja isot kristallit olisivat voineet jäädä poiskin. Vähän matkaa virkkasin vielä rautalankaa johdon ympärille kierrettäväksi:

01.12.2007 - 08:15
No niin, nyt se alkaa! Rauhaniemestä saapuneen joulukalenterin 1. luukku! Meitä oli kolmen vähän pienemmän ja yhden isomman juhlallinen rinki ja sitten avattiin... 1. luukusta paljastui pussillinen helmiäisvalkoisia pieniä helmiä ja pussi kullanvärisiä korukalotteja. Pikkuhelmet ovat juuri sellaisia joita on pitänyt ostaa. Mustixin blogissa on ohje tällaisista tehtyyn kattolamppuun, nyt kyllä syyhyttää sormia! Ihania tarvikkeita, kiitos Rauhaniemeen!
 
Itse tein Rauhaniemen Esterille huopatossut. Kristiina sellaisia suunnittelikin Esterin uuden joulumekon kanssa puettavaksi:
01.12.2007 - 08:08

Wooper on erittäin taitava näpertelijä ja vierailenkin hänen blgoissaan usein. Olen jo aikaisemminkin saanut äimistellä hänen tekosiaan ihan livenä, kun sain kangasvaihtokaupassa  ihanat kulhot, kannut ja vadin, joka löytyy täältä. Ja mikä kertakaikkinen onnenpotku: Wooperin blogiarvonnassa tärähti jälleen voitto ja tässäpä designia Kurjenpolveen:

Nämä ovat aivan upeita, iso kiitos Wooperille!

Kirjoittaja
Kolmen lapsen äidin sukellus minimaailmaan. Haaveissa ikuisuusprojekti, ikioma nukkekoti.
Sivut
Kurjenpolven vieraat

Ilmainen www-laskuri
Kurjenpolvi
Keittiö
Eteinen