Aloitan oman blogini suurella innolla ja koen sen olevankin eräänlainen uuden alku. Olen pitkään etsinyt asiaa tai harrastusta, joka kiinnostaisi ja innostaisi ja toisi pientä lisäväriä elämääni ja nyt sen olen löytänyt: nukkekodit. Ajatus nukkekotiharrastuksesta virisi noin vuosi sitten kun näin pankissa asioidessani ison harrastajanukkekodin, miten kaunis ja täydellinen se olikaan! Joulunaikaan ajatus sitten syttyi lopullisesti ja sittemmin tämä asia on vallannut mukavasti mieleni. Alku on aika varovaista, nukkekotiaihe on niin moninainen ja sitä voi harrastaa niin monin tavoin. Harrastukseen liittyy hurjasti erilaisia taitoja ja en voi kuin ihastella niitä huimia taidonnäytteitä, joita monista nukkekotiblogeista olen löytänyt. Ristipistellyt en ole kai kahteenkymmeneen vuoteen, mutta sekin on tullut tämän harrastuksen myötä jälleen vastaan - vaikeaa, mutta lopputulos on kyllä varmasti vaivan arvoinen! Oma tavoitteeni on oppia tekemään miniasioita itse käsin, mutta valmiita nukkekotitavaroita on vaikea vastustaa, joten ostettavaakin riittää. Itse talon hankinta on vielä alkuvaiheessa, vaikka vaihtoehtoja on monia, ei sitä ihan täydellistä ole vielä vastaan tullut. Monenlaisia näperryksiä ristipistotöistä hiomakoneen käyttöön olen jo ennättänyt kokeilla, näistä ja muista kerron lisää kevään ja blogini edistyessä. Mukavaa keväänalkua kaikille blogissani vieraileville!

537827.jpg

Tässä ihan ensimmäisiä itse tekemiäni juttuja: vispilä, jonka ohjeen lukuisten muiden muassa löysin Nukkekoti Väinölän ihanilta sivuilta!